*

Hannu Haikonen To understand you know too soon

Monikulttuurisuus on haaste kasvattamiselle

Koko kylä kasvattaa, mutta entäs sitten, kun eri taloissa lapsia haluttaisiin kasvattaa eri tavoin?

Hiljaisuuteen tarvitaan jokaista, mutta melua syntyy, vaikka kaikki eivät siihen osallistuisikaan. Sama pätee tapoihin ja kulttuureihin: joidenkin varjeleminen on vaikeaa, toisten levittäminen helppoa.

Kyse on vapaudesta. Vapaus jaetaan kahtia positiiviseen ja negatiiviseen: jokainen on vapaa olemaan hiljaa itsekseen, mutta ne, jotka mölyävät, rikkovat hiljaisuuden muiltakin.

Se, joka sanoo, että kukin pitäköön ääntä miten haluaa, "Suomi on vapaa maa", ei tiedä vapaudesta mitään. Vapaus edellyttää yhdessä sovittuja sääntöjä ja käytäntöjä.

Koska monikulttuurisuus on yhteiskunnassamme uusi asia, emme ole oppineet vielä keskustelemaan sellaisista säännöistä ja laatimaan niitä. Sen sijaan, kuvitellen sitä vapaudeksi ja tasa-arvoksi, olemme antaneet kovaäänisimpien viedä joukkoa.

Se ei ole oikein ja sen pitää muuttua.

 

Puhun siitä, millaisen roolin vanhemmat haluaisivat suoda puhelimelle ja pelaamiselle lapsensa elämässä. Siinä suhteessa elämme hyvin monikulttuurisessa maassa. Ja joka sanoo, että puhelin?, pyh, yksi pieni värkki - ei tiedä kasvattamisesta mitään.

Mölyäjiä ovat ne, jotka suhtautuvat lastensa pelaamiseen ja puhelointiin vapaamielisesti. Hiljaisia ne, jotka haluaisivat lapsensa kasvavan "vanhanaikaisesti". Tiedämme hyvin, kumman joukon vapaus nykytilanteessa kärsii.

Suuri osa perheistä kuuluu niiden kahden pään välille: vanhemmat haluaisivat pitää puhelimen ja pelaamisen kontrollissa, mutta eivät oikein tiedä miten, kun se tuntuu olevan se juttu, mölyäminen. Heilläkään ei ole todellista vapautta valita kasvatustapaansa.

Konkreettisella tasolla hiljaisempien vapautta rajoittaa se tuttu "kaikki muutkin": kaikki muutkin pelaavat, kaikki muutkin ovat somepalveluissa. Toinen vapautta rajoittava asia on tekninen: jos lapselle hankkii älypuhelimen, sen kontrollointi vaatii vanhemmilta todellista keskittymistä, paneutumista ja ryhtiä, jos onnistuu sittenkään.

Vanhemmat itsekin ovat sen ajattelutavan ympäröimiä, jonka mukaan puhelimet ja pelaaminen on se juttu, jota lasten nykyään kuuluu tehdä ja jota lapset suorastaan tarvitsevat.

Mölyäjiin kuuluu myös lehdistö, jossa enemmän ylistetään pelaamisen ja somettamisen ilosanomaa kuin kyseenalaistetaan sitä.

Esimerkiksi Hesarissa kerrottiin muutama päivä sitten tiedesivuilla, kuinka "Toimintapelit kehittävät aivoja muita videopelejä enemmän". 

Kuka on ikinä epäillyt, ettei pelaamalla tulisi paremmaksi pelaajaksi? Kuka ei tiedä, että toistamalla oppii, ja kuka luulee, että se oppi sijoittuu esimerkiksi sormiin tai suolistoon eikä aivoihin?

Artikkelissa, jota Hesarin uutisessa siteerataan, todetaan: 

Numerous questions surrounding the effects of video games—spanning many psychological domains—have already made their way from the scientific to the public sphere. - - - Here, we examine just one of these domains—the cognitive effects of video game play. [lihavointi omani]

 

Kun kyseinen just one domain on lehdistön main domain, niin voiko vanhemmiltakaan odottaa paljon enempää? Kun jotain perustellaan aivotutkimuksella, niin eihän siihen ole mitään vastaansanomista.

 

Mutta oikeasti lapset eivät tarvitse puhelimia, somea ja pelaamista. Ne eivät "kuulu" nykyaikaan, vaan niiden päästäminen lasten elämään - ja sinne monen muun asian tilalle - on ihan ihka oma valintamme. Meidän vanhempien.

Puhelimet ja pelaaminen ovat aina jostain pois, käytännössä monesta asiasta. Esimerkiksi Pelitaito-projekti - jota Lehdistö käyttää miellään auktoriteettina - kantaa kuitenkin huolta vain lapsen hyvinvoinnista, ei kasvattamisesta.

Jotkut sanovat, ettei lasta kuulu kasvattaa. Mutta tilanne on sama kuin muidenkin tyhjiöiden kanssa: joku aina kasvattaa lapsen. Tarjokkaita riittää nykymaailmassa. Ja puhelimesta niitä tulee. 

Siitä päättäminen, miten paljon ja missä vaiheessä päästämme pelit ja puhelimet lasten elämään, ei voi olla vain jokaisen perheen oma asia - se ei ole vapautta - vaan sen täytyy olla myös yhteinen asia. Enkä yhteisellä tarkoita ainoastaan niitä, jotka pitävät kovinta mölyä.

 

- - -

Muutama linkki:

Media, perheen vuorovaikutus ja lasten hyvinvointi

Perheissä riidellään...

Pelaaminen on rasvaa ja sokeria

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Tämän keinon pitäisi toimia, toimi ainakin siskooni: kun älyluuri särkyy ja lakkaa toimimasta ei osteta heti uutta kosketusnäyttöpuhelinta vaan kaivetaan romulaatikosta se vanha näppäinluuri ja vasta kahden-kolmen kuun jäkeen käydään älyluuri korjauttamassa. Siinävaiheessa se 24/7 whapittaminen, instaaminen ta vanha mesettäminen ei ole enään se suurin juttu.
VAROITUS!vieroitus oireena voi syntyä kahden viikon mököttäminen ja kuukauden angsti.

Käyttäjän HannuHaikonen kuva
Hannu Haikonen

Simmin siirtäminen näppäinluuriin on hyväksi havaittu täälläkin :)

Käyttäjän markkupatynen kuva
Markku Patynen

Lapsi, jolle ei aseteta rajoja, on lapsi, jota ei rakasteta. Jotenkin näin olen kuullut joskus sanottavat - tai ainakin ajatus oli tuon kaltainen. Onko tuo sitten totta? Joskus voi olla, joskus ei varmaankaan. Joku kannattaa rajojen asettamista, joku luottaa vapaaseen kasvatukseen. Kasvatustieteilijätkään eivät taida olla täysin yksimielisiä, kumpaa pitäisi suosia. Vai olenko väärässä ?

Rajojen asettaminen älylaitteiden kanssa on kyllä vaikeaa. Yksi tuttavani ottaa lapsiltaan puhelimet pois illalla reilusti ennen nukkumaanmenoa. Nykyään kuulemma antavat ihan suosiolla, vaikka alkuun olikin räyhäämistä. Onko tuo sitten oikea tapa. Joillekin voi olla, mutta jotenkin ei kuulosta omalta keinolta. Ainakaan vielä.

Tekniset rajoitukset vaativat todellakin melkoista omaa osaamista tänä päivänä ja kun tilanne yleensä on niin, että ne lapset ovat paremmin perillä älypuhelinten saloista, niin ei kuulosta kovin yleistettävältä ratkaisulta todellakaan. Ehkä jossakin vaiheessa joku palveluntarjoaja tarjoaa moista kokonaisvaltaisena palveluna. Mahdotonta se ei enään ole ainakaan minun käsitykseni mukaan.

Hyvää asiaa olet kirjoittanut! Huolestuttavaa ajatella, minkälaisia seuraamuksia tällaisesta digitalisaation hallitsemattoman käyttöönoton kokeilusta voi olla nuorisolle. Toki siitä on sekä huonoja että hyviä asioita seuraamuksina.

Olisi muuten kiva kuulla muitakin näkemyksiä asiaan. Puolesta ja vastaan. Miten kukakin on hoitanut oman "reviirinsä". Mikä on toiminut ja mikä ei ?

Käyttäjän HannuHaikonen kuva
Hannu Haikonen

Kiitos! Kyllähän asiantuntijat taitavat olla aika yksimielisiä siitä, että ainakin pienet lapset tarvitsevat ainakin jotain rajoja.

Yleensä asiantuntijoiden huolena on kuitenkin vain lapsen "hyvinvointi": onko siitä haittaa lapselle? Kirjoitukseni pointti on, että lapsia pitää myös kasvattaa tai että ainakin vanhemmilla pitäisi olla oikeus (eli vapaus) kasvattaa lapsiaan haluamallaan tavalla. Nykyolot tekevät siitä kuitenkin hyvin vaikeaa.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Pitäisiopettaa ettei jakuva 24/7 käyttö sekä uuden älyluurin saaminen ole itsestään selvyyksiä. Lisäksi olisi hyvä jos perheissä pystyttäisiin lisäämään yhteistä aikaa vaikka kasvattamalla kukkia, leikkiä lasten kanssa, liikkua yhdessä,käymällä autoreissuilla tai pitää lautapeli-iltoja jne...

Käyttäjän markkupatynen kuva
Markku Patynen

Kyllähän se hyvin loogiselta kuulostaisi, että rajat tuovat lapsille myös turvallisuuden tunnetta. Vaikka eiväthän nuo lapset tietenkään aina tai ehkä ei koskaan niistä rajoista tykkää. Mutta hyvä, jos alkaa asiantuntijoiden keskuudessa olla yhteneväisempi näkemys. Itselläni oli hieman toinen tuntuma.

Pahoittelut, että "sivuutin" tuon pointtisi oman vision mukaisesta kasvattamisesta. Mutta tottahan se on, ihan oman näkemyksensä mukaan on todellakin vaikeaa kasvattaa. Osittain se on hyvä, koska normit asettavat rajoja vanhemmillekin ettei mihin tahansa suuntaan viedä. Mutta tämä ei ollut se sinun pointtisi. Yhteiskunta, ympäristö, kaverit jne. asettavat paineita vanhemmille sen suhteen, mikä onnistuu, ainakin helpoiten. Se on selvää ja toki vähän suruulistakin. Ainakin, jos noiden tekijöiden antaa vaikuttaa. Ja moni antaa. Mutta kyllä sitä voi ainakn pienesti tehdä myös omia linjauksiaan. Esimerkkinä vaikkapa tuo ystäväni älypuhelimien yötakavarikointi.

Luulen, että menet vähän väärään suuntaan, jos haikailet suuria mahdollisuuksia itse määrittää kasvatustavat - ainakin jos ne eivät tue hyväksyttyjä normeja yms. Valitettavasti vain se oikeampi tapa on myös se pahasti vaikeampi tapa. Eli vaikuttaa muiden lasten vanhempiin, heidän vastuuseensa lapsistaan. Moni on kuitenkin uuvuttavan työpäivän jälkeen niin tillintallin, että haluavat päästä illan helpommalla, joten kun lapsi on hiljaa älylaitteen kanssa niin hyvä. Eivät tajua sahaavansa omaan nilkkaansa - minun käsitykseni mukaan. Mutta eipä meitä vanhempia varmaan kovinkaan montaa ole, joka ei olisi ainakin joskus sortunut moiseen. Itse ainakin aikanaan lasten ollessa pieniä sorruin useammankin kerran.

Aloittamasi kaltaisen yhteiskunnallisen arvokeskustelun kautta tuota on - valitettavasti - paras viedä eteenpäin. Siis sitä, että voitaisiin määrittää yhteisempiä pelinsääntöjä lasten kaiken maailman hilavitkuttimien käytölle. Kokeile lastesi koulussa asian nostamista esille - jos ovat jo siinä iässä. Tai joku muu taho?

Ja kyllä - omasta mielestäni - se on mahdollista tehdä tuota omien lasten kasvatustyötä ainakin jollakin tasolla myös omienkin linjausten mukaisesti, kunhan vain on riittävästi kärsivällisyyttä, johdonmukaisuutta, keskustelua ja selittämistä sekä tietenkin läsnäoloa. Useimmilla vanhemmilla näitä ei vaan ole riittävästi. Itselläni oli joissakin asioissa ehkä hieman onnistumisia, useammissa ei.

Käyttäjän HannuHaikonen kuva
Hannu Haikonen

Kiitos ajatuksista. Itse asiassa ideani kirjoitukseen lähtikin koululta (kaikille huoltajille) tulleesta viestistä, jossa "ala-asteen väki" rehtorin johdolla toivoi, että.. tai laitanpa tähän pätkän:

- - -

"Tuon tuostakin koulun tietoon tulee epäasiallista viestintää, kiusaamista ja uhkailua somessa. Koulun aikuiset eivät pääsääntöisesti selvitä sosiaalisessa mediassa vapaa-ajalla tapahtuvaa kiusaamista tai muuta epäasiallista toimintaa. Voimme kuitenkin auttaa huoltajia selvitystyössä välittämällä huoltajalle toisen huoltajan yhteydenottopyynnön. Suosittelemme myös huoltajia tekemään kiusaamisesta tai uhkailusta suoraan ilmoituksen poliisille.

Toivomme teidän huoltajien miettivän ja keskustelevan lapsenne kanssa, voitteko hyväksyä sitä, että lapsenne liittyy yhteisöön, joka ei ole suunnattu lapsen ikäryhmälle, joskus jopa väärentämällä henkilötietonsa."

[Viesti jatkuu pitkällä listauksella eri palveluiden ikärajoista.]

- - -

Senhän tietää, ettei tuollainen viesti johda mihinkään. "Kaikki" ovat somessa, kaikilla on puhelin, kaikki pelaavat. Sitä paitsi joka puolella sanotaan, miten paljon sellaisesta kaikesta on hyötyä. Ja jo muinaiset kreikkalaiset olivat huolissaan nuorisosta jne..

Siis yhteiskunnallista keskustelua peräänkuulutan itsekin. Sellaisen synnyttäminen on kuitenkin vaikeaa, koska asiat eivät taida ihan sopia totuttuun sapluunaan.

Selvennykseksi, etten itse suhtaudu peleihin ja puhelimiin lainkaan puritaanisesti, mutta niiden rajoittamisen hankaluus on kyllä tullut vastaan monesti niin kotona kuin töissäkin (perheneuvolapsykologina).

Käyttäjän heikkikolehmainen kuva
Heikki Kolehmainen

Olen käynyt tätä asiaa läpi molempien lasteni (nyt poika 20 ja tytär 14) kanssa. Mielipiteeseeni asiasta vaikutti mm. se, että ampumispelit on alunperin USA:n armeijan kehittämiä, jotta sotilaat kehtaisivat ampua tappaakseen eivätkä hempeyttään tähtäisi esim. jalkoihin. Ts. niiden tarkoitus oli laskea luontaista kynnystä aggressioita kohtaan. Lisäksi peliteollisuus tietysti pyrkii tekemään peleistä mahdollisimman addiktiivisia. Olen nähnyt senkin, kun meille vieras kaksi vuotias vei vaimoni huoneeseensa ja näytti, kuinka hän "tappaa tappaa...mina tappaa tuon...ja tappaa nuo kaikki...no nyt se kuoli".

Päädyimme kotipelaamisessa yhteen pelipäivään viikossa, mutta sosiaalista elämää eli pelaamista kavereilla emme tietenkään kyenneet kontrolloimaan.

Mutta mitä asialle voisi muka tehdä? Kieltää maahantuonti ja synnyttää salakauppa, johon osallituisivat koko kulmakunnan vanhemmat lapset? Rangaista vanhempia, kun toisaalta vanhemmat voivat opettaa lapsilleen mitä tahansa uskonnoillista soopaa? Ajaa kielloilla lapset eristyksiin ikätovereistaan tai salakuljetukseen?

Avoin yhteiskunta voi olla vain joko avoin tai suljettu. Rangaistuksia ja kieltoja tulee viljellä harkiten ja niiden tulee olla suhteessa rikkeeseen. Rangaistuksen tehtävä on toimia ennalta ehkäisevästi, suojella yhteisöä ja mahdollisimman suuren osan yhteisöstä tulee se hyväksyä.

Toisin sanoen tämä juna meni jo ja niin tulevat menemään muutkin junat ja voimme yrittää parhaan kykymme mukaan suojella "omiamme".

Käyttäjän HannuHaikonen kuva
Hannu Haikonen

Ok, hyviä huomioita. Älypuhelimet on toisaalta se juna, joka vasta muutama vuosi sitten tuli, joten ei sen voisi vielä katsoa menneenkään. Olemme ehkä vasta siinä tyrmistyksen vaiheessa, että mitä hittoa?! tämäkö on lasten ja perheiden uusi normaali?

Puhelimella pelaamisen ja somettamisen rajoittaminen on tosi vaikeaa. Siihen päälle sitten kaikki muu pelaaminen muilla laitteilla. Vanhemmat ovat yleensä päivisin töissä ja iltaisin kiireisiä. Siitä päättäminen, paljonko somettamista kavereiden kanssa teinitytöt "tarvitsevat" tai kuinka hyödyllistä ja kivaa se klaanisotiminen on oikeasti, ei ole myöskään ihan helppoa.

Se, mikä on lapsesta olevinaan kivaa ja tärkeää, voi olla sellaista narkkarin kivaa ja tärkeää. Kummasta on kyse, voi selvitä vain - kuten Daniel tuolla ylempänä todistaa - kunnollisen vieroituksen kautta.

Tuossa kirjoituksessahan en ota suoraan kantaa siihen, mitä ja miten pitäisi tehdä, vaan yritän perustella tilanteen ongelmallisuutta ja syitä siihen. Uskon kyllä että paljonkin on tehtävissä ilman kieltojakin ja että heiluri voi kääntyä. Mutta ajattelen myös, että puhelimet/pelit ovat osa isompaa ongelmavyyhtiä, jonka kanssa tässä painitaan.

Toimituksen poiminnat