Hannu Haikonen To understand you know too soon

Musiikki - mitä se täällä tekee

Musiikki ei ole koskaan ollut yhtä merkityksetöntä kuin nykyään.

En puhu siitä, että musiikki olisi muuttunut jotenkin huonommaksi musiikkina. Sitä kuunnellaan enemmän kuin koskaan - tai ainakin se soi enemmän kuin koskaan - eikä sitä ole koskaan ollut yhtä paljon yhtä helposti saatavilla. Puhun musiikin yhteiskunnallisesta merkityksestä: sitä ei enää ole.

Musiikki on perustavalla tavalla osa ihmisyyttä. Se on eliksiiriä, liimaa ja dynamiittia, joka on pitänyt yhteisöt toiminnassa, siirtänyt kulttuuria ja tuottanut kehitystä niin kauan kuin ihmisiä on ollut. Vaan ei pidä, siirrä ja tuota enää.

Tarkastelen tässä kirjoituksessa musiikin asemaa, mahdollisuuksia ja tehtävää yhteiskunnassa. Teesini on seuraava:

          Tarvitsemme musiikkia enemmän kuin vain hyvinvointia tuottavana välineenä

 

SIVUSTAKATSOJUUS

Musiikin puuttuva yhteiskunnallinen merkitys on sivustakatsojuutta. Musiikki kylläkin tuottaa hyvinvointia, viihdettä, rahaa, kansainvälistä mainetta ja sen sellaista, mutta siihen, miten yhteiskunta toimii ja mihin suuntaan kehittyy, musiikilla ei ole enää osaa eikä arpaa.

Lukija voi oudoksua ajatusta, että musiikin pitäisi - tai että se edes voisi - olla jotenkin toiminnallinen osa yhteiskuntaa ja vaikuttaa sellaisena kehitykseen. Tämä johtuu siitä, ettemme ylipäätään pidä kansalaistoimintaa sellaisena. Yhteiskunta on jaettu kahtia valtion ja markkinoiden kesken: ne luovat ja kehittävät yhteiskuntaa - ei kansalainen.

Entä sitten se kuuluisa kolmas sektori? Se ymmärretään Suomessa ennen kaikkea valtion työkaluksi, jonka kautta valtio "fiksusti" delegoi hyvinvoinnin tuottamista kansalaispuuhastelijoille: Valtio määrittelee järjestökentälle tehtäviä, ohjaa sitä tukirahoin ja säätelee sen toimintarajoja. Puhutaan kolmannen sektorin tehtävästä "täydentää" julkisia palveluja ja tilkitä sen reikiä.

Kolmannen sektorin toiminta - mm. musiikinopetus - jakautuu kylmästi kahtia siihen, joka saa tukea, ja siihen, joka ei saa. Tuet eivät ole aivan vähäisiä - eikä toiselta puolen verotus, joka tekee niistä niin tarpeellisia (vähentämällä työstä käteen jäävää ja nostamalla palveluiden hintatasoa). Siitä, mitä esimerkiksi lasten kannattaa harrastaa, päättää valtio kuntineen.

Kahtiajaon mukaisesti musiikillekin määrittyy yhteiskunnassa siis vain kaksi roolia; toisaalta välineenä, jolla tuotetaan hyvinvointia, ja toisaalta tuotteena, jolla tehdään bisnestä.

 

MIKÄ ON MUUTTUNUT

Viime vuosisata muutti musiikissa lähes kaiken: välineet, lajit, käyttötavat, määrän, saatavuuden, jne. Käytämme musiikkia ainakin tuhannella eri tavalla. Silti ne on edelleen helpoin jakaa kahtia musiikin kuunteluun ja musiikin tekemiseen (soittamiseen ja laulamiseen = musikointiin). Jako paljastaa selvästi viime vuosikymmeninä jatkuneen trendin: kuuntelu lisääntyy, soittaminen ja laulaminen vähenevät.

 

MUSIKOINTI

Melkein anarkistisinta, mitä ihminen voi nykymaailmassa tehdä, on harrastaa soittamista ja laulamista (=musikoida). Esimerkiksi akustisen pianon ääressä voi viritysten välillä viettää satoja tunteja ilman nettiyhteyttä ja minkäänlaisia mainoksia näkemättä tai kuulematta. Varsinkin musikointi yhdessä tuottaa monenlaista iloa lähes ilman minkäänlaista materiaa ja vieläpä sellaisten innovaatioiden varassa, jotka on tehty jo edellisillä vuosisadoilla tai ovat peräti luonnon luomia (laulaminen). Musikointia harrastava ihminen kaipaa vähemmän lohtua, lääkettä, ajanvietettä, höttöunelmia ja keinotekoista kohotusta itsetunnolleen, joita suurin osa nykyisistä kuluttajamarkkinoista on erikoistunut tuottamaan.

Mutta eipä musikointia paljon mainostetakaan! Että kansa innostuisi soittamisesta ja laulamisesta, olisi luultavasti pahinta, mitä Suomen taloudelle voisi tällä hetkellä tapahtua. Se ei ole sen enempää valtion kuin markkinoidenkaan intressien mukaista - joitain pikkiriikkisiä sektoreita lukuunottamatta.

Onneksi suunta onkin ollut viime vuosikymmenet aivan päinvastainen: Missä enää vietetään aikaa soittaen ja laulaen? Suuri osa lapsista yhä jossain vaiheessa käy soittotunneilla, mutta vain pieni murto-osa heistäkin oppii koskaan jollain lailla soittamaan. 

Nykytilanteeseen, jossa kukaan ei arjessa enää soita tai laula julkisesti, on tultu vähitellen ja vaiheittain. Tänään jäljellä entisestä maailmasta, jossa kaikkialla laulettiin, on vain laskuveden jättämiä lammikoita. Juhlien pakollista yhteislaulukappalettahan ei ole tarkoitettu sellaiseksi vaivaannuttavaksi anomaliaksi, jollaisena se nykyään ilmenee: selvästi vääränlaista väärässä paikassa. Akustisten pianojen arveltiin aikanaan väistyvän digitaalipianojen tieltä. Miten kävi: ne vain katosivat.

Miksi musikointia sitten tarvittaisiin?

 

MUSIKOINNIN VOIMA

Homo musicalis

Kiistatonta on, että meillä on sekä vahva halu laulaa ja soittaa että taipumus oppia niitä kumpaakin (ihmislajina yksilöllisine eroinemme). Humaltuminen varsinkin paljastaa sellaiset halut, jollei taipumuksia niinkään.

Mitä itsellesi tärkeämmän asian puolesta laulat (huudat), soitat (hakkaat) tai tanssit (hypit), sitä paremmalta se tuntuu. Musiikki kaivaa esiin sen, mitä kaipaamme, ja tahtomme toimia asian eteen - on kuin musiikki olisi tehty sellaista varten! 

Ja varmaan onkin. Jotkut laulut on suorastaan tarkoituksella kirjoitettu lietsomaan ihmisiä muuttamaan (miten pieneltä osalta tahansa) maailmaa tai ainakin itseään. Yksi luettelo sosiaaliseen muutokseen kannustavista kappaleista löytyy seuraavasta linkistä:

http://www.sojust.net/songs.html

Jos joku ajattelee, että musiikilla lietsotaan vain vasemmistolle rakkaita asioita, historioitsija Niall Ferguson todistaa tässä New York Timesin kirjoituksessaan toista.

Taipumuksemme musikoida, laulaa suumme puhtaaksi ja muuttaa asioiden kulkua niiden kautta eivät tietenkään kerro suoraan siitä, että niille taipumuksille olisi nykymaailmassa enää käyttöä ja tarvetta.

 

Musikoinnin potentiaali

Mekanismeja, joihin musiikin yhteiskunnallinen voima perustuu, ovat mm:

  • Musiikki voi koota ihmiset yhteen (paikalle henkilökohtaisesti)
  • Musiikki voi tuottaa yhteisyyden kokemusta ("olemme täällä yhdessä, samanlaisia" -kokemus)
  • Musiikki voi vähentää minäkeskeisyyttä ja itsekkyyttä
  • Musiikki voi luoda yhteisyyttä yli etäisyyksien, erilaisuuden, sukupolvien ja aikojen
  • Musiikki voi vahvistaa ihmisten keskinäistä solidaarisuutta
  • Musiikki voi yhdistää arvoja
  • Musiikki voi voimistaa ja syventää tekstin välittymistä kuulijalle (verrattuna lukemiseen tai puheen kuuntelemiseen)
  • Musiikki voi toimia tiedonvälityksen alustana (laulu voi kertoa epäkohdista, toimintatavoista, tavoitteista, jne)
  • Musiikki on tehokas tapa levittää tekstiä (musiikista pidetään enemmän kuin asialukemisesta)
  • Musiikin kautta voidaan määritellä asioiden tärkeyttä, totuutta ja arvostusta
  • Musiikilla voi siirtää tunnetiloja ja tunneliikkeitä  (ja määritellä tekstin kautta se, millaisiin asioihin ne liittyvät)
  • Musiikki on säilö, johon on tallennettu ihmisyyden peruskokemuksia ja jonka kautta niihin voi palata milloin tahansa
  • Musiikki voi kantaa historiaa kokemustasolla (miltä tuntui elää silloin, olla silloin siellä) 
  • Musiikki voi toimia (aatteen, yhteisön, yms) tunnuksena, embleeminä, "maskottina"
  • Musiikin esittäjä voidaan ottaa esikuvaksi, edustajaksi, auktoriteetiksi, johtajaksi, puolijumalaksi
  • Musiikki voi rohkaista toimimaan, auttaa keskittymään, tuottaa energiaa, valaa uskoa, kannustaa jaksamaan, jne.
  • Jne...

Mustaa ruutia siis - joskaan ei kovin kuivaa. Jos osa ihmisistä kokee polttavaa tarvetta päästä vaikuttamaan laulamalla, se että he suuntaavat kulkunsa seurakuntiin, jääkiekkokatsomoihin ja megaviihdetähtien konsertteihin, sopii vallanpitäjille varmaan usein mainiosti.

Historiallisesti musiikki on ollut mustaa ruutia. Moni sotilas on marssinut (tai marssitettu) kuolemaansa laulamalla. Ranska voisi olla erilainen ilman Marseljeesia ja Suomi ilman Maamme-laulua, Finlandiaa ja maakuntalauluja. Työn orjat sorron yöstä eivät onneksi lopulta marssineet maailman ympäri, mutta ilman kappaletta matka olisi voinut jäädä lyhyemmäksi. Yhdysvaltain kansalaisoikeusliikettä 1960-luvulla - tai 1960-lukua ylipäätään - on vaikea kuvitella ilman musiikkia.

 

Musikointi ja sananvapaus

Musikointi ei tietenkään ole ”vallankumouksellista” sen enempää kuin kirjoittaminenkaan. Sananvapaus ei ole olemassa siksi, että kansalaiset voisivat kaataa vallan, vaan jotta yhteiskunta ylipäätään pysyisi kunnossa ja voisi kehittyä. Niin musikointikin.

Kaksi sananvapauden ehtoa ovat olleet painovapaus ja yleinen lukutaito. Vasta niiden täyttyessä sana on vapaa leviämään ja keskustelu, mielipiteen ilmaiseminen ja todellinen demokratia mahdollisia. Musikoinnin suhde sananvapauteen on samanlainen: yhdessä laulamista ja soittamista tarvitaan, jotta ihmiset voisivat todella kuulla toisiaan ja sanat saada voimaa ja synnyttää liikettä.

Teksti yksinään saa harvoin ketään liikahtamaan.

Tila kansalaisuudelle ei lankea valtiolta ja markkinoilta itsestään, vaan se on otettava ja sitä on puolustettava. Samat argumentit, joilla puolustetaan sananvapautta, käyvät pitkälle myös laulamisen ja soittamisen perusteluiksi. Tahdon ja toiminnan on noustava ihmisistä. Kansan, joka ei kirjoita ja puhu - eikä laula eikä soita - on vaikeampi saada selkoa itsestään, sanoa mitään, tehdä mitään ja liikkua minnekään.

 

MITÄ PITÄISI TEHDÄ?

Paluuta runonlaulujen aikaan ei tietenkään ole, mutta ei tulevaisuuskaan ole vain jokin tietty ennalta määrätty uusi nykyaika. 

Nykyaikaa on se, mitä nykyajasta tehdään. Ihminen on juuriaan myöten musikaalinen olento. Olemme lajina kehittyneet laulaen, soittaen ja tanssien, ja ne voivat olla 2000-luvulla aivan yhtä paljon nykyaikaa kuin ne olivat 1000 ja 10000 vuotta sitten.

Vastauksena otsikon kysymykseen: en oikein tiedä. Mutta toisaalta, ei niilläkään, jotka aikanaan aloittivat hyvinvointivaltion sokkelityöt, voinut olla käsitystä siitä, millaiseen taloprojektiin olivat ryhtyneet. Ehkä pitää vain tehdä oikeansuuntaisia asioita.

Siitä, mitä itse musiikin harrastajana olen tekemässä, voit lukea täältä: 

http://www.higo.fi/korvakuulolta/

 

Ja: olen pahoillani, etten ehtinyt säveltää ja soittaa tätä tekstiä videolle!

 

Kirjoitus on lyhennelmä tekstistä, joka löytyy osoitteesta:

http://higofy.blogspot.fi/2016/01/musiikki-mita-se-taalla-tekee.html

 

Ja paperilehteen kirjoittamani artikkeli aiheesta löytyy täältä:

http://www.higo.fi/kuvia/soitajalaula.png

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

>...Tarvitsemme musiikkia enemmän kuin hyvinvointia tuottavana välineenä....

ooo

Kyllä, kyllä....tosin jotkut sanovat, että nykyaikana hiljaisuus on ylellisyyttä.

Pitääkö paikkansa että kahviloiden jukeboxeissa oli vaihtoehtona myös rahalla valita levy joka soitti äänettömyyttä.

Käyttäjän ReijoMatilainen kuva
Reijo Matilainen

Ei musiikki aivan vailla yhteiskunnallista merkitystä ole nykyäänkään. Vai mitäpä tuumaat Eurovision laulukilpailuista jotka ovat muuttuneet homojen ja muiden seksuaalivähemmistöjen omaksi juhlaksi ja propagandavälineeksi?
Loppukilpailua seuraa yli 100milj. katsojaa suorana, ja kaikkine esikarsintoineen ja muine äänestyksineen vielä moninkertainen määrä. Huimaa yhteiskunnallista mediavaikuttamista musiikin avulla.

Käyttäjän HannuHaikonen kuva
Hannu Haikonen

Heitit pahan, kiitos!

Periaatteessa varmaan minkä tahansa tilaisuuden, joka kokoaa suuren määrän katsojia, voisi yrittää kaapata propagandavälineeksi jollekin aatteelle. "Parrakas nainen" yleisurheilukentällä voisi olla yhtä kiinnostava. Jos ei Euroviisuja olisi, ehkä seksuaalivähemmistöt olisivat kaapanneet jonkin muun tilaisuuden "omakseen".

Ja aika vähän musiikilla on Euroviisu-hullunmyllyn kanssa tekemistä.. mutta musiikista on kuitenkin kyse, ja sillä on aivan oma tehonsa.

Myönnän, olet oikeassa, ei aivan vailla!

Käyttäjän HannuHaikonen kuva
Hannu Haikonen

Vielä.. että musiikin yhteiskunnallinen merkitys nykyään löytyy Euroviisuista - eikö se juuri osoitakin sen merkityksen vähäisyyttä? :)

Käyttäjän ReijoMatilainen kuva
Reijo Matilainen

Täällä Suomessa euroviisujen merkitys yhteiskuntaan on pieni, täällähän se on Yleisradion valitseman linjan mukaisesti harraste- ja puoliammattilaistapahtuma, mutta esim. naapurissa Ruotsissa se on maan suurin ja kallein alan setti Melodiafestivaleineen, ja ruotsalaisilta musiikintekijöiltä kuulee lausuntoja, että se näivettää siellä muuta musiikkituotantoa. Näkyvyys ja huomio on euroopanlaajuisesti-jopa maailmanlaajuisesti-kova, sitä kautta myös siihen liitettyjen muiden tavoitteiden merkitys.

Musiikin laatu on osoittautunut aika merkityksettömäksi tekijäksi yhteiskunnallisen vaikutuksen suhteen, melkoista shaibaa löytyy sieltä menneiden aikojen työväenlauluistakin joilla tehtiin jopa vallankumouksia.

Ja kansallislauluksemmekin kelpasi hyvin vanhan saksalaisen juomalaulun versiointi.;)

Käyttäjän HannuHaikonen kuva
Hannu Haikonen Vastaus kommenttiin #5

Laadun merkityksestä taidat olla oikeassa. Tai ainakin se laadun kriteeri on ihan omansa: suurella joukolla hoilattavaksi sopivaa ja sävelkorvattomankin korvaan tarttuvaa pitää olla, ja se riittää mitä sävellykseen tulee.

Tuota Melodiafestivalia on tullut itsekin jonkun verran katsottua FST:ltä ja ihmeteltyä sen suuruutta. Samaan aikaan on Suomen kanavalta tullut paikallista.. vähän pienempää. Harmi, ettei Hasse Andersson päässyt viime keväänä Ruotsin edustajaksi! Varsinaisia Euroviisuja en ole ikiaikoihin jaksanut seurata.

Euroviisut brändinä taitaa olla onnistunut, "musiikin varjolla". Ihmehän se olisi, jos niissä eivät näkyisi ja korostuisikin ne teemat, joita aktiivisimmin Euroopassa ajetaan muutenkin. Myönnän, että musiikki toimii siinä jonkinlaisena äänitorvena yhteiskunnalliselle vaikuttamiselle.

Jep, muistaisin kuulleeni, että Yhdysvallat ja Suomi ovat maita, joissa kansallislauluna on vanha juomalaulu.

Toimituksen poiminnat